Ah. Minulla on blogi. Jatketaan sulavasti siitä mihin jäin. Arcanum: en pelannut sitä nytkään läpi. Hajosin totaalisesti jyrkkään vaikeustasoon, joka selkeästi odotti minulta jonkinlaista grindausta tai jotain vastaavaa. Arx Fatalis: aion ostaa tämän GOG:ista joku päivä ja pelata läpi. Josko se vaikka toimisi jouhevammin "uudella" koneellani.
Mitäkö sitten olen tehnyt? Olen pelannut useita pelejä. Joitakin jopa läpi. Olen muuttanut Helsinkiin (kolme vuotta sitten, mutta kuka näitä laskee) ja olen tehnyt jonkin verran käsitöitä. Lisäksi opiskelen, mutta sen eteneminen on taas vähän vaiheessa.
Projekti A-Z on ottanut pahasti takapakkia kun päätin siirtyä nykyaikaan ja laitoin koneelleni Steamin. Alun vastahakoisuudesta huolimatta tämä tulevaisuuden pelijakelun airut on tähän mennessä onnistunut tuplaamaan pelikokoelmani. Ennen piti sentään vaivautua ovesta ulos kaivamaan alelaareja, mutta nyt kaikki sujuu kätevästi kotikoneelta. Voimme havaita pikaisella selaamisella että A:n ja Arcanumin väliin on ilmestynyt kolme peliä lisää.
Käsitöiden listalta löydämme muutaman kirpputorilöydön säätämisen hieman istuvammaksi, yhden keskeneräisen tunikan (ts. kangaspalan ja idean) ja useita neuleita jotka ovat jossain vaiheessa valmistumassa.
Lopettaakseni saavutuksiin kerron hieman parista pelistä joiden kanssa on kulunut aikaa. Näitä siis ei tarvitse enää pelata toista kertaa. Mikä helpotus.
Deus Ex: Human Revolution
Kaikkien aikojen suosikkipeleihini kuuluu Thief-trilogia. Tässä on parasta löytämääni hiiviskelyä sitten viimeisimmän Thiefin. Pelit jotka antavat vapaasti valita etenemistavan ja tarjoavat vaihtoehtoisia reittejä, ratkaisutapoja, taitoja itsensä toteuttamiseen ilahduttavat minua suuresti. Varsinkin jos se tarkoittaa että saan hiiviskellä ympäri varastorakennuksia tainnuttaen vartijoita, jotka voin sen jälkeen kasata pinoihin siivouskomeroon.
Myös juoni pysyi kiinnostavana loppuun asti ja pelin teemat pitivät scifin ja kyberpunkin ystävän mielenkiinnon yllä. Ainoa kammotus olivat pakolliset pomotappelut, joista ei voinut rullailla ohi varjoissa. Onneksi pelissä on yksi liian tehokas ase, jos ei ole kiinnostunut pitämään taistelua yllä pitkään.
Borderlands ja Borderlands 2
Voi veljet miten hyvää co-op viihdettä. Sen jälkeen kun valitin Aliens vs Predatorin kanssa siitä, että en osaa oikein pelata FPS-pelejä, olen saanut kyllä yllin kyllin harjoitetta taiteenlajissa. Pelien graafinen asu on miellyttävä ja itse pelaaminen juuri tarpeeksi epärealistista, absurdia ja haastavaa, että voi tuntea olonsa sopivan sähköistetyksi pelatessaan. Pieni miinus muutamasta ärsyttävästä bugista ja siitä että kun on kerran pelannut co-opina ei enää halua pelata yksin.
Left 4 Dead 2
Ja lopun ajan onkin sitten vienyt tämä. En edes tiedä mitä sanoa. Ette halua nähdä Steam-statistiikkoja ajankäytön suhteen. Yhteistä tälle ja Borderlandseille on se että molemmat ovat ehdottomasti parhaimmillaan moninpelinä. Erona onkin sitten se että siinä missä Borderlands ei rankaise kuolemasta, epäonnistumisista tai mistään muustakaan pientä näpäytystä rankemmin, tämä rankaisee. Todennäköisesti kutistat kuolemalla tiimin pistesaldoa ja hankaloitat muiden peliä, mahdollisesti se aiheuttaa koko pelin häviön. Toisin kuin Borderlandsissa tässä myöskin pääset metsästämään kanssapelaajaa joko hirviönä tai hirviönmetsästäjänä. Se tunne kun hyppäät katolta suoraan pahaa aavistamattoman uhrin päälle ja suoritat hieman avosydänkirurgiaa takakujalla paljainkäsin lämmittää pitkään.
Neverwinter
Joskus pelasin WoW:ia. En kuitenkaan enää vuosiin. MMORPG:it eivät ole kiinnostaneet minua hetkeen ja vaikka olen testannut lyhyesti muutamaa ne eivät ole pitäneet yllä mielenkiintoani. Tätä olen pelannut nyt viikon antaumuksella. Peli on ilmainen ja toimii modernisti mikromaksuilla. Rahaa saa pulittaa laukuista, pankkitilasta, nopeammista hevosista ja joistain pelinhelpottajista kuten enchantmenteista. Eniten pelissä miellyttää sen Dungeons & Dragons pohja. Kaikki vaikuttaa niin tutulta kun Neverwinterissä ollaan kuitenkin vierailtu aiemminkin. Pelin Foundry ominaisuus on asiaan liittyen myös mieluisa. Se antaa työkalut luoda ja julkaista tehtäviä ja kampanjoita, joita muut voivat pelin sisällä pelata. Tähän mennessä pelaamani ovat tuoneet kovasti mieleen dunkun pelaamisen.
Mistä tulikin mieleeni että tekisi mieli pelata dunkkua. Ehkäpä saan jotain aikaan kesän aikana netin kautta.
Hyvää kesän alkua ja toivottavasti kirjoitan tänne useammin.
28. toukokuuta 2013
9. kesäkuuta 2010
Lautanauha
Tehinpä lautanauhaa. Ai että miksikö? Koska huvitti. Asioitten tekeminen muuten vaan on mukavampaa kuin alkaa kauheassa kiireessä sitten vääntämään kun oikeasti tarvitsee, esimerkiksi lautanauhaa.
Lautanauha on yksi tuollainen perinnekäsityö jolle voi löytää nykyaikaisia sovelluksia jos jaksaa. Itse vain teen ajattelematta sen kummemmin missä niitä voi käyttää. Larppaaminen on mainio tekosyy. Nauhaa tehdään pyörittelemällä loimessa kiinni olevia lautoja ja laittamalla kudelankaa sinne väliin. Jos kiinnostaa tietää enemmän niin voitte googlettamalla löytää tarkempiakin ohjeita. Nyt kerron vain omasta suoritteestani.
Kuten perinteeseen kuuluu tein ensin laudat. Perinteeseen kuuluu myös hukata ne pian valmistamisen jälkeen mutta ajattelin tälläkertaa pidättäytyä tästä osasta. Jos joku on nähnyt viimeksi tekemiäni lautoja niin saa ilmoitella. Luultavasti ne ovat kuitenkin jossain muuttokuormassa eli niitä ei tulla enää koskaan näkemään. Lautojen tekeminen on helppoa. Otetaan A3 kokoisen lehtiön taus tai tarpeeksi muuta vankkaa pahvia ja leikataan siitä 7x7 sentin kokoisia neliöitä. Isketään neliöitten kulmiin reiät rei'ittimellä ja pyöristetään kulmia mattoveitsellä. Lopuksi numeroidaan tai luovasti väritetään levyjen kulmat. Ja siinäpä on laudat. Paremmat saa isommalla vaivalla tai kaupasta, mutta kyllä noilla tekee.
Aluksi tein leveähköä vyötä seitsemästä veljeksestä kahdellatoista laudalla ja siitä tuli ihan tasalaatuinen yllättäen. Se valmistui myös paljon nopeammin kuin olisi voinut odottaa koska lanka oli kuitenkin aika paksua. Yli kaksi metriä nauhaa parissa päivässä on ihan hyvä suoritus laiskasti tehden.
Jotta pääsisin sitten kunnolla kärsimään tämän parissa piti vaikeustasoa tietysti nostaa kerralla kunnolla. Nyt on keskeneräisenä paljon ohuempi ja fiinimpi neljällätoista laudalla kudottava nauha jossa olen käyttänyt ohutta villalankaa ja kalastajalankaa. Tämä kuvio vaatii myös lautojen ryhmissä pyörittelyä erisuuntiin, mutta sitä tehdessä on myös oppinut runsaasti nauhan rakenteesta ja lukemisesta. Tätä tehdessä ei valitettavasti voi samalla esimerkiksi katsoa televisiota tai tehdä muutakaan, koska pitää laskea rivejä ja yrittää muistaa mikä on myötä ja mikä vastapäivä. Ehkä jollekin paremmin multitaskaavalle ihmiselle tämäkään ei ole ongelma. Alla olevassa kuvassa voi myös havaita nauhan vasemmassa päässä virheen. Hups.
Molempien nauhojen mallit on otettu Viivi Merisalon "Nauhoja"-kirjasta, jonka pitäisi löytyä kaikista kirjastoista. En tiedä löytyykö, mutta pitäisi. Selkeästi alan perusteos.
Muuta ajankohtaista:
Villatakkikin edistyy, sain äsken valmiiksi toisen etukappaleen. Ongelmia tuotti kuvion säätäminen etupuolelle sopivaksi, joka vaati oikeasti mallikuvien piirtämistä ja silmukoitten laskemista. Voi että oli hupia moneksi tunniksi.
Cosplaypukuni tämän vuoden ropeconiin valmistuu. Hitaasti. Tänä vuonna tähtään siihen että se on valmis ennen tapahtuman alkua ja vieläpä niin että sitä ei tarvitse ommella jonottaessa. Valmiina on korsetti ja alushame joista voisin myös ottaa kuvia ja laittaa tänne, mutta en nyt yöllä. Yöllä kuvaaminen on aika typerää hommaa kun luonnonvalo on jossain toisaalla. Tämän voi todeta vaikkapa katsomalla kahta kolmesta juuri laittamastani kuvasta jotka on kuvattu yhden lampun avulla kiiltävällä nahkasohvalla.
Lautanauha on yksi tuollainen perinnekäsityö jolle voi löytää nykyaikaisia sovelluksia jos jaksaa. Itse vain teen ajattelematta sen kummemmin missä niitä voi käyttää. Larppaaminen on mainio tekosyy. Nauhaa tehdään pyörittelemällä loimessa kiinni olevia lautoja ja laittamalla kudelankaa sinne väliin. Jos kiinnostaa tietää enemmän niin voitte googlettamalla löytää tarkempiakin ohjeita. Nyt kerron vain omasta suoritteestani.
Kuten perinteeseen kuuluu tein ensin laudat. Perinteeseen kuuluu myös hukata ne pian valmistamisen jälkeen mutta ajattelin tälläkertaa pidättäytyä tästä osasta. Jos joku on nähnyt viimeksi tekemiäni lautoja niin saa ilmoitella. Luultavasti ne ovat kuitenkin jossain muuttokuormassa eli niitä ei tulla enää koskaan näkemään. Lautojen tekeminen on helppoa. Otetaan A3 kokoisen lehtiön taus tai tarpeeksi muuta vankkaa pahvia ja leikataan siitä 7x7 sentin kokoisia neliöitä. Isketään neliöitten kulmiin reiät rei'ittimellä ja pyöristetään kulmia mattoveitsellä. Lopuksi numeroidaan tai luovasti väritetään levyjen kulmat. Ja siinäpä on laudat. Paremmat saa isommalla vaivalla tai kaupasta, mutta kyllä noilla tekee.
Aluksi tein leveähköä vyötä seitsemästä veljeksestä kahdellatoista laudalla ja siitä tuli ihan tasalaatuinen yllättäen. Se valmistui myös paljon nopeammin kuin olisi voinut odottaa koska lanka oli kuitenkin aika paksua. Yli kaksi metriä nauhaa parissa päivässä on ihan hyvä suoritus laiskasti tehden.
Jotta pääsisin sitten kunnolla kärsimään tämän parissa piti vaikeustasoa tietysti nostaa kerralla kunnolla. Nyt on keskeneräisenä paljon ohuempi ja fiinimpi neljällätoista laudalla kudottava nauha jossa olen käyttänyt ohutta villalankaa ja kalastajalankaa. Tämä kuvio vaatii myös lautojen ryhmissä pyörittelyä erisuuntiin, mutta sitä tehdessä on myös oppinut runsaasti nauhan rakenteesta ja lukemisesta. Tätä tehdessä ei valitettavasti voi samalla esimerkiksi katsoa televisiota tai tehdä muutakaan, koska pitää laskea rivejä ja yrittää muistaa mikä on myötä ja mikä vastapäivä. Ehkä jollekin paremmin multitaskaavalle ihmiselle tämäkään ei ole ongelma. Alla olevassa kuvassa voi myös havaita nauhan vasemmassa päässä virheen. Hups.
Molempien nauhojen mallit on otettu Viivi Merisalon "Nauhoja"-kirjasta, jonka pitäisi löytyä kaikista kirjastoista. En tiedä löytyykö, mutta pitäisi. Selkeästi alan perusteos.
Muuta ajankohtaista:
Villatakkikin edistyy, sain äsken valmiiksi toisen etukappaleen. Ongelmia tuotti kuvion säätäminen etupuolelle sopivaksi, joka vaati oikeasti mallikuvien piirtämistä ja silmukoitten laskemista. Voi että oli hupia moneksi tunniksi.
Cosplaypukuni tämän vuoden ropeconiin valmistuu. Hitaasti. Tänä vuonna tähtään siihen että se on valmis ennen tapahtuman alkua ja vieläpä niin että sitä ei tarvitse ommella jonottaessa. Valmiina on korsetti ja alushame joista voisin myös ottaa kuvia ja laittaa tänne, mutta en nyt yöllä. Yöllä kuvaaminen on aika typerää hommaa kun luonnonvalo on jossain toisaalla. Tämän voi todeta vaikkapa katsomalla kahta kolmesta juuri laittamastani kuvasta jotka on kuvattu yhden lampun avulla kiiltävällä nahkasohvalla.
28. toukokuuta 2010
Villatakki
Tänään kertoisin teille villatakista ja siihen liittyvästä harrastuksestani eli neulomisesta, tai kutomisesta niinkuin meilläpäin sanotaan.
Aloin siis tekemään villatakkia. Tällä kertaa minulla ei ollut ohjeita tai edes mallikuvaa, ainoastaan kuva päässäni. Suunnitelmissa oli sellainen lyhyt, valkoinen, kuvioneulottu takki jossa on melko iso pääntie. Hätäisten mittausten jälkeen aloin neulomaan takaosaa selaten samalla kirjoja kuviointia varten. Löysinkin yhden hyvän kuvion ja päätin integroida sen suunnitelmaan. Edettyäni tarpeeksi huomasin että helman joustinneule ei ollut tietenkään oikein tehty, mutta en lähtenyt enää purkamaan koska kuvio oli jo puolessa välissä ja muutenkin _kovan_ vääntämisen takana.
Tuossa kuvassa kannattaa ennenmuuta huomioida taiteellinen rajaus, Turun kaunis sää ja hiton rumat ja säänraiskaamat parvekekalusteet.
Siinä kutoessa sitten keksin ja löysin lisää kuvioita. Kuviot ovat enimmäkseen kirjoista Folk Socks ,jonka on kirjoittanut Nancy Bush ja joka on muutenkin ihan huippu kirja, ja Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita jonka ovat kirjoittaneet Mirja Almay, Marketta Luutonen ja Kyllikki Mitronen ja joka on ilmeisen loppuunmyyty kun en löytänyt nettikaupoista.
Muihin tekemisiin liittyen: Eilen kävin kaupungissa (voitteko uskoa?) ja erehdyin menemään kangaskauppaan. Sieltä mukaan tarttui tarpeellista ja tarpeetonta ja tänään onkin sitten luvassa ompelua. Kerron noista ompelujutuistakin tässä jokupäivä. Käväisin myös käsityöliikkeessä etsimässä kinnasneulaa mutta olivat loppu. Pitää käydä toiste uudestaan.
Aloin siis tekemään villatakkia. Tällä kertaa minulla ei ollut ohjeita tai edes mallikuvaa, ainoastaan kuva päässäni. Suunnitelmissa oli sellainen lyhyt, valkoinen, kuvioneulottu takki jossa on melko iso pääntie. Hätäisten mittausten jälkeen aloin neulomaan takaosaa selaten samalla kirjoja kuviointia varten. Löysinkin yhden hyvän kuvion ja päätin integroida sen suunnitelmaan. Edettyäni tarpeeksi huomasin että helman joustinneule ei ollut tietenkään oikein tehty, mutta en lähtenyt enää purkamaan koska kuvio oli jo puolessa välissä ja muutenkin _kovan_ vääntämisen takana.
Tuossa kuvassa kannattaa ennenmuuta huomioida taiteellinen rajaus, Turun kaunis sää ja hiton rumat ja säänraiskaamat parvekekalusteet.
Siinä kutoessa sitten keksin ja löysin lisää kuvioita. Kuviot ovat enimmäkseen kirjoista Folk Socks ,jonka on kirjoittanut Nancy Bush ja joka on muutenkin ihan huippu kirja, ja Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita jonka ovat kirjoittaneet Mirja Almay, Marketta Luutonen ja Kyllikki Mitronen ja joka on ilmeisen loppuunmyyty kun en löytänyt nettikaupoista.
Muihin tekemisiin liittyen: Eilen kävin kaupungissa (voitteko uskoa?) ja erehdyin menemään kangaskauppaan. Sieltä mukaan tarttui tarpeellista ja tarpeetonta ja tänään onkin sitten luvassa ompelua. Kerron noista ompelujutuistakin tässä jokupäivä. Käväisin myös käsityöliikkeessä etsimässä kinnasneulaa mutta olivat loppu. Pitää käydä toiste uudestaan.
23. toukokuuta 2010
Projekti A-Z
Tylsyydessäni ja ainaisessa rahapulassani aloitin projektin jossa pelaan läpi kaikki pelit jotka omistan. Viimeisimmän laskeman mukaan niitä on noin 120 joten projektista voi odottaa melko pitkää. Kuten otsikostakin voi päätellä päädyin toteuttamisen kannalta siihen että pelaan pelit läpi aakkosjärjestyksessä. Koska tämä ei ole mikään itsekuriharjoitus tai kuolemanvakava asia annoin itselleni myös luvan tehdä muutoksia järjestykseen tai hypätä pelejä yli, mikäli pystyn antamaan itselleni hyvän syyn tehdä niin. Pelit ovat enimmäkseen jostain 90-luvun loppupuolen ja vuoden 2008 väliltä koska koneeni tai wanhahkot konsolini eivät kelpuuta uudempia. Tämän blogin tarkoitus on pitää kirjaa siitä mitä olen pelannut, mitä olen ollut pelaamastani mieltä ja muistuttaa minua itseänikin siitä miksi olen jotain pelejä saattanut hypätä yli tai polttaa nuotiolla. Projekti on ollut käynnissä jo jonkin aikaa joten olen ehtinyt pelata parikin peliä. Seuraavassa niistä historiikki:
Aliens versus Predator 2
Peli ilmestyi vuonna 2001 ja se on fps jossa voit pelata joko alienina, predatorina tai merijalkaväen sotilaana.
Myönnän myös heti ensimmäisen pelin kohdalla että huijasin. :( Pelasin itse pelistä vain murto-osan sillä a) En osaa pelata fpsiä kovinkaan hyvin b) Tykkäsin predatorilla pelaamisesta niin paljon että en jaksanut pelata mariinia c) pelotti.
Olisin ehkä voinut pärjätäkin tässä jos en olisi huidellut adrenaliineissäni pitkin seiniä aina kun jossain rapsahtaa, mutta kyllähän tämmöistä peliä nyt pilkkopimeässä ja kaiuttimet kovalla kuuluu pelata. Am I rite? Kävi siis lopulta niin että Avomies pelasi tämän ja minä katsoin vieressä. Lasken tämän pelin silti pelatuksi koska katsoin aktiivisesti. Olen huono ihminen... Seuraavaksi vuorossa oli...
Alone in the Dark: The New Nightmare
Tämä ei sentään ollut se uusi peli joka on saanut murska-arvostelut kaikkialla vaan sitä edeltänyt vuoden 2001 iloittelu.
Mitäpä tästä sanoisi? Tavallinen survival horror-lajityypin edustaja. Ohjaus oli kammottava tyyliin Resident Evil, tunnelma oli samaa sukua, ääninäyttely jotain aivan ennenkuulematonta ja hahmot yksiulotteisia. Oikeasti, hahmojen kuvauksessa mainittiin erityispiirteinä että toinen ei tunne isäänsä ja toisella on kaksipiippuinen revolveri. Mitähän ihmettä? Pelin hieno osa oli se että molemmilla hahmoilla oli oma juonensa joissa oli ihan omia elementtejään. Pelin kamaluus kaikilla muilla tasoilla tosin johti siihen että en kyennyt pelaamaan toista hahmoa enää läpi ensimmäisen pelattuani ja julistin tämän läpimennyksi heti kun siihen teoriassa pystyin. Oliko minulla hauskaa? Ei.
American McGee's Alice
Tämän sain pelattua loppuun toissapäivänä. Peli oli mainio kuten muistelinkin, tosin hieman lyhyempi. Koska tosiaan tykkään huijata pasianssissa ja tällaisissa huuhaaprojekteissa huijasin tässäkin. Tosin nyt siihen suuntaan että olin tämän pelannut ennenkin läpi ja projektin ensisijaisena tarkoituksena on pelata pelejä joita en ole ennen saamattomuuttani saanut pelattua. (Ei se ollut huijausta. Oikeasti minulla on vain hieman huono omatunto noista kahdesta ensimmäisestä...)
Peli on vuonna 2000 julkaistu tasohyppely jossa palataan ihmemaahan teini-ikäisenä ja traumatisoituneena Liisana. Ensimmäisenä pelissä ilahdutti ääninäyttely tuon edellisen kammotuksen arpeuttamana ja sen jälkeen kaikki muu. Vietin tämän kanssa mukavat kaksi viikkoa kevyesti pelaillen ja nautin koko ajasta. Paitsi siitä yhdestä kerrasta kun painoin vahingossa quicksavea quickloadin sijaan ja sain taistella Jappervokkia vastaan uudestaan. Joy. Pelin pelaaminen innoitti minut myös palaamaan vanhan projektin pariin ja nyt olisi tarkoituksena toteuttaa Liisa cosplay Ropeconiin. Voisin koittaa päästä siinäkin vauhtiin vaan miksi turhaan, se jää viimetinkaan kuitenkin.
Liisan jälkeen loikkasin vahingossa Arx Fatalikseen sen sijaan että olisin huomioinut jewelcaseissa makaavia klassikoita. Silly me. Seuraavaksi siis vuorossa Arcanum. Samalla koitan päästä yli siitä kärsimyksestä minkä Arx Fatalis minulle aiheutti Fatal Memory Erroreillaan. Seriously wtf? Jos tehdään versiointi joka vartavasten päivitetään toimimaan uudemmilla koneilla niin miksi se ei sitten voi toimia? Kysyn vaan.
Aliens versus Predator 2
Peli ilmestyi vuonna 2001 ja se on fps jossa voit pelata joko alienina, predatorina tai merijalkaväen sotilaana.
Myönnän myös heti ensimmäisen pelin kohdalla että huijasin. :( Pelasin itse pelistä vain murto-osan sillä a) En osaa pelata fpsiä kovinkaan hyvin b) Tykkäsin predatorilla pelaamisesta niin paljon että en jaksanut pelata mariinia c) pelotti.
Olisin ehkä voinut pärjätäkin tässä jos en olisi huidellut adrenaliineissäni pitkin seiniä aina kun jossain rapsahtaa, mutta kyllähän tämmöistä peliä nyt pilkkopimeässä ja kaiuttimet kovalla kuuluu pelata. Am I rite? Kävi siis lopulta niin että Avomies pelasi tämän ja minä katsoin vieressä. Lasken tämän pelin silti pelatuksi koska katsoin aktiivisesti. Olen huono ihminen... Seuraavaksi vuorossa oli...
Alone in the Dark: The New Nightmare
Tämä ei sentään ollut se uusi peli joka on saanut murska-arvostelut kaikkialla vaan sitä edeltänyt vuoden 2001 iloittelu.
Mitäpä tästä sanoisi? Tavallinen survival horror-lajityypin edustaja. Ohjaus oli kammottava tyyliin Resident Evil, tunnelma oli samaa sukua, ääninäyttely jotain aivan ennenkuulematonta ja hahmot yksiulotteisia. Oikeasti, hahmojen kuvauksessa mainittiin erityispiirteinä että toinen ei tunne isäänsä ja toisella on kaksipiippuinen revolveri. Mitähän ihmettä? Pelin hieno osa oli se että molemmilla hahmoilla oli oma juonensa joissa oli ihan omia elementtejään. Pelin kamaluus kaikilla muilla tasoilla tosin johti siihen että en kyennyt pelaamaan toista hahmoa enää läpi ensimmäisen pelattuani ja julistin tämän läpimennyksi heti kun siihen teoriassa pystyin. Oliko minulla hauskaa? Ei.
American McGee's Alice
Tämän sain pelattua loppuun toissapäivänä. Peli oli mainio kuten muistelinkin, tosin hieman lyhyempi. Koska tosiaan tykkään huijata pasianssissa ja tällaisissa huuhaaprojekteissa huijasin tässäkin. Tosin nyt siihen suuntaan että olin tämän pelannut ennenkin läpi ja projektin ensisijaisena tarkoituksena on pelata pelejä joita en ole ennen saamattomuuttani saanut pelattua. (Ei se ollut huijausta. Oikeasti minulla on vain hieman huono omatunto noista kahdesta ensimmäisestä...)
Peli on vuonna 2000 julkaistu tasohyppely jossa palataan ihmemaahan teini-ikäisenä ja traumatisoituneena Liisana. Ensimmäisenä pelissä ilahdutti ääninäyttely tuon edellisen kammotuksen arpeuttamana ja sen jälkeen kaikki muu. Vietin tämän kanssa mukavat kaksi viikkoa kevyesti pelaillen ja nautin koko ajasta. Paitsi siitä yhdestä kerrasta kun painoin vahingossa quicksavea quickloadin sijaan ja sain taistella Jappervokkia vastaan uudestaan. Joy. Pelin pelaaminen innoitti minut myös palaamaan vanhan projektin pariin ja nyt olisi tarkoituksena toteuttaa Liisa cosplay Ropeconiin. Voisin koittaa päästä siinäkin vauhtiin vaan miksi turhaan, se jää viimetinkaan kuitenkin.
Liisan jälkeen loikkasin vahingossa Arx Fatalikseen sen sijaan että olisin huomioinut jewelcaseissa makaavia klassikoita. Silly me. Seuraavaksi siis vuorossa Arcanum. Samalla koitan päästä yli siitä kärsimyksestä minkä Arx Fatalis minulle aiheutti Fatal Memory Erroreillaan. Seriously wtf? Jos tehdään versiointi joka vartavasten päivitetään toimimaan uudemmilla koneilla niin miksi se ei sitten voi toimia? Kysyn vaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
